Huolen jakaja,

toivon ylläpitäjä

Palvelut

Voimavarakeskeinen pari- ja perhepsykoterapia

Perheterapia on perheille suunnattu psykoterapiamuoto. Perheterapiassa käsitellään perheen sisäisen vuorovaikutuksen haasteita. Perheterapiasta voi olla hyötyä esimerkiksi tilanteissa, joissa perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa on ongelmia, tai silloin, kun jonkun perheenjäsenen tila kuormittaa perhettä.

Perhetyö / Perhekuntoutus

Perhetyön tavoitteena on tukea vanhemmuutta, ohjata vanhempia lasten hoidossa ja kasvatuksessa, antaa tukea arjenhallintaan ja vuorovaikutustaitoihin sekä ehkäistä perheen syrjäytymistä. Perheen kanssa luodaan luottamuksellinen ja ammatillinen suhde niin, että perhetyössä vahvistetaan aktiivisesti perheen omia voimavaroja ja toimintakykyä.

Ammatillinen tukihenkilötoiminta

Ammatillisena tukihenkilönä tarjoan tukea ja apua mm. koulunkäynnin haasteisiin, sosiaalisten taitojen ja itsenäistymisen harjoittelemiseen sekä harrastustoiminnan tukemiseen.

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus

Nepsy -valmennus on tukimuoto, jolla pyritään vahvistamaan asiakkaan arjen sujumista tilanteissa, joissa toiminnanohjauksen vaikeudet sekä neuropsykiatriset oireet aiheuttavat haittaa yksilön toimintakyvylle.

Ryhmämuotoinen toiminta

Tuotan ryhmämuotoista kuntoutustoimintaa tukemaan lasten ja nuorten kuntoutumista tilaajan tarpeiden mukaan. Esimerkiksi ryhmämuotoista toimintaa lapsille, joilla haasteita sosiaalisissa taidoissa, tunnesäätelyssä ja keskittymisessä, nuorille aggressionhallinnan ryhmiä tai kaikenikäisille mindfulness ryhmiä.

Koulutukset

Tarjoan koulutusta tilaajan tarpeiden mukaan, kysy siitä rohkeasti lisää!

Lue lisää
Turkulainen psykoterapeutti Laura Hirvineva on mukana perheiden arjessa.

Laura Hirvineva

Mukana perheiden arjessa


Työni on tarjota perheille tilaa tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Tapaamisissa on mahdollisuus yhdessä tutkia ja löytää uusia näkökulmia sekä tarjota mahdollisuus yhdessä pysähtyä yksilöllisesti jokaisen äärelle.

Ymmärtääkseni asiakkaitani mahdollisimman hyvin niin kysyn paljon ja kuuntelen tarkasti. Tarjoan mahdollisuuden turvalliseen tilaan, jossa voi rauhassa omana itsenään tutkia mieltä askarruttavia kysymyksiä. Tapaamisissa huomioin erityisesti lapset ja nuoret ja pidän heidät keskiössä siten, että heidän on helppo tuntea olonsa turvalliseksi vastaanotollani.

Tutustutaan paremmin